Polttarit Jäämerellä

Antti Guttorm on taikuri
28.4.2015
Show all

Polttarit Jäämerellä

Pitkäaikainen asiakkaani Lassi soitti ja kyseli: ”Mitä keksittäisiin?” Lassin kaveri oli menossa naimisiin ja Lassilla oli kunnia olla bestmanina. Bestmanille oli viuhahtanut nakki polttareiden järjestämisestä, mikä sopi hienosti vanhalle kadettiupseerille.

Käytiin läpi, mitä tuleva sulhanen eli Oskari harrasti ja muistin heti, että Oskari oli ampunut marraskuussa ensimmäisen peuransa Lopella. Oskari oli ostanut Lassille 40 v. lahjaksi Kuninkaan Erän lahjakortin, joka oikeutti Peuran kyttäykseen, vasan kaatoon ja mukavaan saunailtaan tyylikkäällä riistaillallisella.

Oskari ei koskaan ollut saanut kalaa pilkillä, eikä ollut mikään ”kelkkakunkku”. Päätettiin Lassin kanssa viedä tuleva sulhanen aitoon tunturiin raudun pilkille.

Ei enää Norwegian

Lähdimme Nerkan kanssa valmistelemaan tilaisuutta Raudun mökille hyvissä ajoin, pari päivää ennen vieraiden saapumista. Istuimme 2 terminaalissa Helsinki-Vantaan lentokentällä ja odottelimme lennon lähtöä kohti Ivaloa. Näyttöruutuun tuli ilmoitus Norwegian-lennon olevan tunnin myöhässä, mikä ei sinällään hetkauttanut, sillä järjestelyille oli varattu hyvin aikaa.

Odotellessa tuli tekstiviesti laivan kipparilta Nessebyn kylästä Varangerin vuonolta, joka kyseli, voiko torstaille suunnitellun kuningasrapusafarin siirtää perjantaiksi kovan myrskyn takia. Ilmoitin Edgarille, että siirrä vain, sillä asiakkaat eivät tienneet tarkkaa ohjelmaa eikä aikataulua.

Seuraava viesti ei ollutkaan niin mukava, sillä Norwegian ilmoitti lennon peruuntuneen!
Helvetti, mitäs nyt.. ?!!!???

Samalle päivälle ei ollut muita lentoja eikä Finskille enää mahtunut. Nopea puhelu VR:lle ja varaus Rovaniemen yöjunaan, auto mukaan ja kohti pohjoista.

Saavuimme klo 8.00 Rovaniemelle huonosti nukutun yön jälkeen. Matka kohti Inaria meni täydessä räntäsateessa. Tankkaus Saariselällä, Alko, toukkia, matoja ja matka jatkui kohti Ivaloa, jossa poikkesimme pesulassa ja ostimme kolmen päivän elintarvikkeet.

Tästä jatkoimme kohti pohjoista. Inarissa ostimme vielä kelkkabensat, öljyt ja kenulle polttoöljyt.

Onneksi poromies Jouni tuli apuun.

Sade yltyi ja sumu oli Petsikkotunturilla aivan älytön; ei nähnyt sataa metriä pidemmälle.
Pakkasimme rekeen ostamamme tarvikkeet. Kelkat käyntiin ja kohti Rauduskaidia.
Lumi oli peittänyt edellisten kulkijoiden jäljet, hanki ei kantanut täyttä rekeä ja olimme jatkuvasti kiinni. Upottavaa lunta oli paikka paikoin vyötäröön asti. Todella raskasta! Olimme käyttäneet kahdeksan kilometrin matkaan pari tuntia aikaa ja sumu paheni ja pimeys painoi päälle. Olimme taas kiinni ja nyt vielä eksyksissä.

Päätin irrottaa kelkan reestä ja lähteä tekemään reittiä kohti tukikohtaa. Nerka jäi polkemaan rekeä irti. Luulin tietäväni sijaintimme, palasin kohti rekeä, missä Nerka odotteli.
Kelkka oli kiinni tunturikoivikossa, jossa oli paljon raskasta suojalunta. Kello läheni iltakymmentä ja päätin pyytä apuvoimia!

Soitin luottomiehellemme poromies Jounille:
V: ”Moro mitä värkkäät?”
J: ”Just tulin metästä poroilta, vaihtelen kuivia vaatteita. Mitä ite?”
V” Olen tässä seisontalammen länsipuolella Nerkan kanssa jumissa. Pääsetkö hinaamaan? Laitanko koordinaatit?”
J: ”Eihän sitä ketään voi tunturiin yöksi jättää. Mennee varmasti reilu tunti, enköhän jälkien perusteella löydä teidät.”

Kuului kelkan ääni ja kelkan valot vilkkuivat siellä täällä.  Olin kiinni rinteessä noin 300 metrin päässä Nerkasta ja reestä. Olipa helpotus, kun Jouni tuli vierelle. Vaihdoimme kuulumiset ja hinasimme kelkan irti. Siirrymme jumissa olevan reen luokse, missä Nerka huolestuneena odotteli.
Jouni ajeli jälkiä lähimaastoon, joita pitkin reki oli tarkoitus viedä vähälumisempaan maastoon. Työnsimme rekeä perästä ja Jouni veti toisella kelkalla.
Täyteen pakattu reki alkoi totella Jounia. Jouni on ikänsä kulkenut kelkan kanssa porojen perässä tunturissa joten pari turistia ei ole ”mikkään homma”

Matkalla tukikohtaan lensin vielä kelkan kyydistä, kun suksi osui lumessa poikittain olleeseen tunturikoivikon oksaan. Saavuimme tukikohtaan ja alkoi tuvan lämmitys. Kenu ei starttaa, Jouni pakkokäynnisti generaattorin, joka tuottaa virtaa taloon ja saimme lämpöä pattereihin. Hetkessä sytytetyt viisi tulipesää antoivat mukavasti lämpöä. Kenu ei pysyny käynnissä ja teimme Jounin kanssa rautalankavirityksen ja kone yski taas lämpöä talon kosteisiin hirsiin.

Tapsa oli käynyt viikkoa aikaisemmin ja jättänyt paikat hyvään kuntoon. Hiiret olivat pitäneet tyhjässä mökissä melko bileet, mutta nyt oli aika uusien bileiden!

Aamulla nutukkaat jalassa ja paikat jumissa käpyttelin puuroa keittelemään. Jouni oli mennyt menojaan.. Nerka heräili myös ja kehui heti, miten Jouni oli parantanut hänen selkäkivut illalla minun nukkuessa. Aina on puhuttu saamelaisten parannuskeinoista varsinkin etelän naisiin. No, pääasia että kivut lähtivät.
Aamiaisen jälkeen oli vuorossa vierashuoneiden petaus, siivous, kamiinat päälle ja saunavesien sulattaminen lumesta sekä polkujen auraus.
Pikainen lounas ja kohti Ivalon lentokenttää hakemaan poltttariporukkaa.

Ivalossa vuokrasimme Herziltä auton ja varustelimme auton vieraita varten. Valmistimme cocktailpaloja mädistä, lämminsavuporosta ja graavi Tenonlohesta. Tervetulomaljana toimi snapsi; Pyhä Hubertuksen Jekku. Kone laskeutui ajoissa ja polttarisakki saapui (Juha, Lassin työkaveri ja Oskari -itse polttarisankari).

Kurvasimme Ivalon Alkoon hakemaan ruokajuomat ja siitä matka jatkui Ivaloon, josta vuokrasimme Lappalaiselta kelkkavarusteet. Sade oli onneksi lakannut Petsikolla.
Vaihdoimme varusteet ja lastasimme matkatavarat rekeen. Oskari ja Juha sulloutuivat tavaroiden kanssa ja minä kuskiksi. Lassi oli VIELÄ ajokunnossa ja hän otti toisen kelkan kuskinpaikan ja Nerka hyppäsi kyytiin.

Matka tukikohtaan oli helpompi, sillä reitti oli kovettunut ja jälki lumessa näkyi hyvin. Saavuimme pimeällä Rauduskaidiin ja starttasin kenun uudelleen. Sauna päälle ja villiriistaa illalliseksi. Raaka-aineet oli hankittu syksyllä Petsikon koivikosta, soilta ja kristallin kirkkaista ympärillä olevista vesistöistä. Polttarivieraat nauttivat hiljaisuudesta, kodassa kipinöivistä puista ja lämpöisestä paljusta. Ainoa asia, joka ei istunut hetkeen, oli taustalla soiva Loirin Lapinkesä. Maailmanparannus kesti aamun pikkutunneille…

Ulkona satoi kaatamalla, puuro porisi puuhellalla, pekonit ja munat tirisivät valurautapannulla. Nokipannukahvin tuoksu sotkeutui pekonin tuoksun kanssa ja tunnelma tuvassa oli kotoinen. Tuuli vinkui lattian alla ja yritti sisään kiusaamaan lämmintä mökkiä – siinä onnistumatta.
Annoin vieraiden nukkua yhdeksään.  Olin laittanut kahvikuksien viereen pikku jekut ja näin varmistaisin laulun jatkuvan ainakin tämän päivän. Aamiaisesta tulikin kostea brunssi!
Puolen päivän jälkeen sade hellitti ja lähdimme Tupalammelle ahvenia narraamaan. Tällä kertaa ahvenet narrasivat meitä.

Kävimme välillä nauttimassa Saamelaisesta perinneruoasta, Chili con Carnesta. Ruoka oli valmistettu Pellikan Lopella ampumasta hirvestä ja juomana meni pullo Aaltoa.
Lassi, Oskari ja Juha olivat tuoneet upeita lahjoja: hienon saamelaisvyön, todella hienon pahkasta tehdyn perhorasian ja tietenkin XO konkun, mistä siivuteltiin jälkiruuaksi ja palanpainikkeeksi. Lounaalle olin paistanut vielä räiskäleet, jotka nautittiin (Tupalammen rannalta kerättyjen) lakkahillon kera.

Itse kuvittelin olevan päikkäreiden aika, mutta väärin meni ja laulu jatkui.. Ukot rekeen ja Rautujärvelle rautuja kokeilemaan. Raudulla ei ollut syönti päällä.. Nolo tilanne, sillä kukaan ukoista ei ollut koskaan saanut pilkillä kalaa. Äänensävystä huomasi, ettei kaikki ollut ihan niin hyvin, jos kala olisi syönyt, mutta en ollut huolissani. Huomenna kaikki olisi toisin! Jokainen tulisi samaan elämänsä kala- ja rapusaaliin, kun suuntasimme Edgarin luokse Varangerin Vuonolle.

Ilta meni edellisen illan tapaan maailmaa parannellessa: työttömyys lähti laskuun, sote-uudistus meni läpi, veroparatiisit ratkaistiin ja suunniteltiin Oskarin häitä: Huomenlahjat hoituivat, hääauto-ongelma poistui, puheet kirjoitettiin, puku ongelmia ei ollut. Ainoa asia, joka jäi ratkaisematta oli, minkä värisen neilikan Lassi laittaisi rintaan.
Seuraava aamu oli selvästi ripeämpi ja vauhdikkaampi. Olin kertonut illalla varustuksen ja aikataulun valmiiksi. Reitti olisi seuraavanlainen: Petsikko- Utsjoki- Nuorgam- Nesseby-Petsikko.
Utsjoella kävimme Rastigaisassa lounaalla ja lupasimme tulla illalla laulamaan karaokea.
Nuorgamissa kävimme tutustumassa suomen pohjoisimpaan Alkoon sekä suomen isoimpaan hirsitaloon rajamarkettiin.
Turistikuvat otettiin EU:n pohjoisimman kahvilan edessä ja samalla vaihdettiin Tenon kuulumiset omistajan kanssa.Nessebyn satamassa olimme puoli tuntia etuajassa, polttarijengi ihasteli kuvan kaunista miljöötä ja mystistä säätä, joka loi outoa valoa tummien pilvien seasta.

Edgarin alus tuli mereltä päin kohti satamalaituria, upea parkkeeraus ponttoonien väliin ja edellinen ryhmä ulos. Porukka oli kymmenkunta Italialaista ja oppaana Orren Henkka. Henkka oli legendaarisen Sevetin baarin pitäjä, kova Tenon Suotaja ja tunnettu kanakoirien ohjaaja. Sovimme syksyn keikoista ja erosimme.
Hymyssä suin jäi innolla odottelemaan yhteisiä syksyn keikkoja.

Edgarin siivotessa alusta edellisten jäljiltä astuimme upeaan kalastusalukseen, jossa mädän turskan haju toivotti tervetulleeksi. Turskia käytettiin rapumerroissa syöttinä. Merrat erosivat kokonsa puolesta melko paljon meidän kotimaassa käytetyistä. Edgarin mertojen leveys 1,5 metriä ja korkeus 3 metriä.
Muuten toimintaperiaate oli sama. Myllyt käyntiin, alus kehräsi ulos satamasta ja kohti rapupyydyksiä. Alkuun kuumat rommit ja saamalla kerroin ohjelman ja turvallisuusohjeet.
Edgar puki kurahousut jalkaan ja oli aika nostaa rapupyydykset. Aluksen tekniikkaa ja Edgarin ammattitaitoa oli mukava seurata, pyydykset olivat 108 metrin syvyydessä.
Oskarin kehonkielestä pystyi päättelemään, että mies oli aivan liekeissä. Gopro kädessä, pipo vinossa, suu kävi taukoamatta. Oli melko polttarimeininki, kun Edgar rysäytti ravut aluksen kannelle. Kansi peittyi nopeasti ympäriinsä mönkivistä kuningasravuista.
Sometus valtasi hetkesi aluksen, viestit tyttöystäville, perheille ja työkavereille lähtivät.  Oli perjantai ja kello Suomessa puoli neljä.
Edgar käänsi nokan kohti satamaa ja kohti kalapaikkoja. Kippari etsi kaikua apuna käyttäen kalaparvia matalammista vesistä. Viidenkymmen metrin syvyydessä oli turskaparvi, jota en kertonut vieraille. Alus parkkiin, kalastusvälineiden perehdytys ja kalastus alkoi.

Meni muutama minuutti vieheiden laskemisesta, kun Lassin vapa painuu kaarelle. Alkoi raskas kammen pyöritys, Oskari katseli silmät pyörällä mitä tapahtui. Monta metriä ennen veden pintaa alkoi vilkkua turkoosin värinen kala. Lähemmäksi pintaa tullessa kala oli helpompi tunnistaa 3,5-4 kg turskaksi.
Alkoi Lassin voitontanssi. Turskasta ja Lassista kuvat, viehe mereen ja kalastus jatkui.
Ei tainnut viehe kerätä pohjaan, kun Lassin vapaa taas taipui. Nyt taisi olla isompi tai kädet oli jumissa edellisen vinssaamisesta. Kala saatiin hyvin veneen kannelle. Taisi olla edellisen velipoika, aavistuksen pulskemmassa kunnossa. Nyt taipui Juhan vapa, kala ei laittanut hanttiin yhtään tai Juha oli vain niin patti, ettei tuntunut missään. Oskari huusi väliin: ”Miksi mulle ei tuu kalaa!”. Samalla Juhan turska nousi laidan yli, oli reilusti isompi kun Lassin. Tämä oli lähempänä viittä kiloa, voi olla vähän ylikin.
Paukun paikka. Polttaribileet Jäämerellä jatkuivat melko railakkaasti. Nerka nappasi pari kalaa, kunnes oli Oskarin vuoro. Työnsin gopron veteen ja ikuistin Oskarin säädön kalan kanssa, jossa vapakin katkesi.
Kala oli suurin tähän asti saaduista, lähempänä seitsemää kiloa. Hetkessä polttariporukka oli nostanut yli 50 kg kalaa veneeseen.

Siirryttiin uuteen paikkaan ja aloiteltiin kissakalan pyydystämistä. Hetkessä meillä oli kymmenkunta parin kilon seitä veneessä.  Porukan kalastellessa Edgar oli valmistanut juuri pyydystetyistä ravuista tyylikkäät kuningasrapu cocktailpalat, joissa oli aiolia, tuoretta tilliä ja limea. Avasin sen kyytipojaksi kuivan rieslingin Alsacen alueelta.

Tunnelma, miljöö, seura, ruoka, fiilis – aivan käsittämätön energia! Siinä vaiheessa tiesin tulevan täyden kympin retken. Muiden syödessä Edgar oli purjehtinut satamaan ja antoi fileointi näytöksen. Pakkasimme turska- ja seifileet kylmälaukkuun ja loput keitetyt kuningasravun jalat ja kohti alibia (oli oltu Jäämerellä, jos tuleva vaimo kyselee).

”PERUTAAN HÄÄT, PERUTAAN YHTEINEN…”

Nesseby jäi taakse ja nokka kohti Utsjokea ja ravintola Rastigaisaa. Oli perjantai-ilta klo 21.10 ja kävelimme sisälle lähes tyhjään pubiin. Poromies pelasi hedelmäpeliä, toisessa nurkassa nautittiin kahvia ja
yhdessä pöydässä oli mummo ja isomummo kaljalla. Rouva omistaja käveli vastaan: ”Tervetuloa! Mitä haluatte laulaa?”

Oskari huusi Mamban valokuvia, Lassi huusi Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka.. Juha ei ollut laulumiehiä, mutta innostui niin, ettei keretty juomia tilaamaan. Oskari lauloi Mamban Lauantai-iltaa (oli tarkoitus mennä juhlimaan, mukana oli Pertsa ja Mä..)
Kahdella mikillä polttariporukka paukutteli parin tunnin ajan erilaisia biisejä hyvin, huonosti ja hyvin huonosti.

Itse mietin miten saan roudattua tämän porukan vesisateessa ja pimeässä, painavalla reellä tukikohtaan. Mietin eri vaihtoehtoja, ajattelin soittaa Lasselle Inariin, saisiko sieltä majoituksen koko porukalle ja aamupalan. Lasse järjesteli meille majoitukset, vaikka Respa oli jo kiinni. Tämän vaihtoehdon hyväksytin Juhalla, joka oli porukan selvin.

Parin laulun jälkeen sain pakattua porukan autoon ja kohti Inaria.Ohitimme Petsikon eikä Oskari tajunnut mitään, otimme yömyssyt Inarissa ja sovimme tapaamisesta klo 9.00 aamiaisella. Ei tarvinnut pyöriä sängyssä, uni tuli heti!

Aamiaisella oli pirteämpiä miehiä, kuin olisin voinut kuvitella edellisen illan laulujen jälkeen. Kertasimme Jäämeren tapahtumia, katsoimme kuvia ja videoita. Petsikolle saavuttua siivosimme jälkemme, purimme leirin ja lähdimme kohti Ivalon lentokenttää. Hyvästelimme polttariporukan, aikaa koneen lähtemiseen oli vain 50 min. Lähdimme Nerkan kanssa tutustumaan Kakslauttaseen ja uusiin lumi-igluihin.

Matkalla kohti Saariselkää mietittyä…

Suomessa on noin 300 000, 20-30 vuotiasta vapaa-ajan kalastajaa ja osa heistä menee varmasti naimisiin. Saisiko tästä meidän Jäämeren matkasta tuotteistettua uuden tuotteen?

Lapissa on Euroopan puhtainta hengitysilmaa ja siellä tuotetaan Euroopan puhtaimpia raaka-aineita. Puhdas ilma on Lapin timantti ja karpalot, mustikat, puolukat, lakat ovat Lapin jalokiviä. Näitä luonnonantimia hyödyntämällä ja kunnioittamalla Kuninkaan Erä järjestää kestävää erätaloutta.

Kun etsit pohjoisen puhtautta, lähde Petsikkotunturiin!

Matkanjohtaja Kantanen Vantaalla 12.4.2016